Komea, punainen shibauros Puntti astui Tiukun kesäkuussa viikolla 23, juoksupäivinä 12, 14 ja 15. Kaikki sujui hienosti, joten seuraavat viikot tästä olivat kovaa jännittämistä ja eipäsjuupas-arvuuttelua.. :) Ilokseni tulosta tuli ja Tiuku synnytti kolme kaunista tyttöä 13.8.2010. Perjantai 13. ei meille olisi voinut vähempää olla epäonninen, kaikki sujui hienosti ja Tiuku näytti heti olevansa loistava äiti.
Tulevaisuus näyttää miten kolme prinsessaamme kasvavat ja kehittyvät, mutta ainakin tähän asti kaikki on mennyt enemmän kuin hyvin ja olen tosi ylpeä pentueesta! Kaikki pennut ovat ulkomuodollisesti lupaavia ja luonteet ovat aivan mahtavat! Rohkeita, reippaita, leikkisiä ja fiksuja lapsia, jotka kotiutuivat uusiin koteihinsa hetkessä ja ovat päässeet jo tapakasvatuksessa hyvään vauhtiin. :)
Pennut
Mirai No Yasei Hime | Saki
FI50794/10, punainen, narttu
Saki on pentueen ensimmäisenä syntynyt eli ihan ensimmäinen kasvattini. Syntyessään hänellä oli painoa 217g. Sakia kutsuttiin koko hänen meillä olonsa ajan "Miniksi" äitinsä pentuajan työnimen mukaan. Ja Saki todellakin on ihan äitinsä oloinen tyttö - erityisesti luonteeltaan, mutta myös ulkonäöltään. Saki on pieni, mutta pippurinen, ja hirmu reipas pentu :) Sakin shibahymyä oli, ja on, mahdotonta vastustaa.
Saki asuu Jyväskylän lähistöllä Annen ja perheen huomassa. Kotona hänellä on oma isoveli, jackrussel Luka ja isosisko, shipperke Kiki. Sakia tultaneen näkemään tulevina vuosina myös näyttelyissä.
Mirai No Yumiko | Nene
FI50795/10, punainen, narttu
Toka eli Nene, syntymäpainoa 232g, syntyi vajaat pari tuntia isosiskonsa jäljessä. Hän erottui pentulaatikosta helposti oikean jalan rannesukkansa ansiosta. Nene oli ensimmäiset elinviikkonsa varmasti maailman kiltein ja suloisin pentu, joka makoili pentulaatikossa usein selällään ja katsoa killutteli maailman menoa kauniilla silmillään. Vastustamattoman suloisen puolen lisäksi Nenestä tosin löytyy myös se vauhdikas, vähän riiviömäinenkin puoli. Rohkeudesta ja uteliaisuudestakaan ei ole puutetta, ja Nene onkin osoittanut olevansa fiksu ja tasapainoinen pentu :)
Nene ilahduttaa Heinin ja Henrin arkea Helsingin hulinassa. Nenestä on kovaa vauhtia tulossa stadin oma hurmuri :)
Mirai No Yume | Miyu
FI50796/10, punainen, narttu
Miyun lempinimi pentuaikoina oli leikkisästi Pontus, koska hän oli ensimmäiset viikkonsa pentueen suurin, "letkein" ja nälkäisin. Painoa "Pondella" oli syntyessään 248g. Miyu nukkua röhnötti tyytyväisenä kunhan ruokaa oli tarjolla säännöllisin väliajoin. Kävelemään opittuaan rauhallisuus katosi kuitenkin tipotiehen ja Miyu näyttikin olevansa upean rohkea, leikkisä ja ihmisläheinen pentu, oikea pusutyttö.
Miyu asuu Tampereella yhdessä Teron ja sheltie Mandyn kanssa. Miyu on sijoituksessa, joten jos kaikki menee hyvin, tulevaisuudessa olisi tarkoitus etsiä Miyulle arvoisensa shibapoika sulhaseksi. Miyu tehnee näyttelydebyyttinsä kevätkesän 2011 aikana.
Pentujen sukutaulu
Pentueen sukusiitosprosentti kuudella sukupolvella on 0,59 %. Koirien tittelit, rekisterinumerot, väri ja terveystulokset on kirjattu mukaan. Osasta koiria löytyy kuva nimeen liitetyn linkin takaa.
FIN MVA V-07 Marekon Kojiro "Puntti" FIN22353/05, punainen A/A, 0/0, 0/0, OK. LTEP +129 |
FIN MVA Vaahteranlehden Jiro-Akihiko FIN24609/99, b&t |
FIN MVA PMV-97 Manlötens Gimon FIN34816/96, b&t A/A, OK |
KANS MVA FIN MVA RUS MVA V-03 BALTV-04 Sea-Rock Kiss Keeper "Kiana" FIN21837/96, pun. seesami B/B, 0/0 |
FIN MVA V-00 Suraliam Koral FIN28531/00, punainen |
AUS CH NZL CH Glendalin Kuro At Suraliam KCX0095755X03, pun. seesami |
Krystaline Koral KCT0212705T01, punainen |
VASERT Rollick's Bright Eyes "Tiuku" ER16142/09, punainen B/B, 0/0, 0/0, OK |
Kazakoshi No Suzuteru Go Yokohama Atsumi "JR" S64764/2007, punainen A/A
|
Suzuteru Go Kurashiki Koukisou NIPPO 14-23862, punainen |
Kuroyuume Go Yokohama Atsumi NIPPO 10-21566, b&t |
FIN MVA SE MVA NO MVA SEV-04 Explorer's Lurime "Lori" S37271/2003, punainen A/A, OK |
FIN MVA POHJ MVA S MVA Haguro No Beniwaka Go Chuuou Haguro "Beni" S19117/2003, punainen A/A, 0/0 |
KANS MVA FIN MVA DK MVA PMV-97 S MVA Glendalin Hime Ov Sueden "Foxy" S21793/95, punainen A/A |
Pentueen vanhemmista
Emä: Rollick's Bright Eyes "Tiuku"
Tiuku on ihana, reipas ja kaikinpuolin sosiaalinen, 2-vuotias shibaneiti. Erityisen iloinen olen nimenomaan tytön luonteesta, kaikkine persoonallisuuksineen hän on minusta varsin valloittava tapaus :) Tiuku on korkeudeltaan shibanartun ihannekoossa (37cm), hänellä on oikeat mittasuhteet ja hyvä purenta sekä hampaat. Vahvuuksia ovat myös oikea itämainen ilme, pää, etuosa kokonaisuudessaan sekä liikkeet ja häntä. Omaan makuuni takakulmaukset voisivat olla voimakkaammat ja raajojen luusto aavistuksen vahvempi, joten ainakin näitä ominaisuuksia halusin huomioida urosta valitessa. Näyttelyistä Tiukulla on plakkarissa erinomaisia ja mm. varasert. Lue lisää ja katso kuvia Tiukun omalta sivulta!
Isä: Marekon Kojiro "Puntti"
Marekon Kojiro on 5-vuotias, eloisa ja ihmisläheinen shibapoika. Puntti on leikkisä ja yhteistyöhaluinen - kippura keikkuu yhtenään pojalle jutellessa. Hän myös pitää esiintymisestä ja huomiosta ylipäätään :) Kuten Tiuku, Puntti on luonteeltaan tasapainoinen eikä ns. sätky turhista. Tästä osoituksena myös +129 pistettä luonnetestistä. Ulkomuodoltaan poika on omaan mieleeni, koko ja mittasuhteet ovat oikeat, luusto on vahva, liikkeet kauniit ja turkki pörheä. Puntilla on kauttaaltaan hyvät ääriviivat: mm. vahva niska, oikeanmuotoinen pää ja hyvänkokoiset korvat. Jos jotain vikoja haluaa etsiä, silmät voisivat kääntyä voimakkaammin yläviistoon ja eturaajojen ranteet olla hieman suoremmat. Näyttelyistä uros on poiminut paljon hyviä arvosteluja ja pari titteliäkin on tarttunut matkaan.